Lähtiessämme matkaan kohti Berliiniä ja sitä kautta Apoldaan, en tiennyt mitä matkalta odottaa. Voisinkin sanoa, että tulin todella positiivisesti yllättymään ja huomaamaan mahdollisuudet monenlaiseen yhteistyöhön. Heti Saksaan saavuttuamme, jo pelkästään maisemanäkymien erilaisuus innoitti moniin ajatuksiin. Peltonäkymät olivat huikeita. Näkemäni pellot olivat mittaamattoman valtavia, ja puuttomuus korostui miettiessäni Suomen peltonäkymiä. Pohdimmekin matkalla itse viljelijöiden ja maatilojen puuttumista pelloilta. Tämäkin asia valkeni meille myöhemmin…
Apoldassa ensimmäinen kohteemme oli vanhaan tekstiilitehtaaseen (fabrikgalerie) tehtyihin näyttelytilaan ja työtiloihin tutustuminen. Tutustuimme paperitaidetta ja valaisimia tekevään taiteilijaan, Philineen (www.philine-goenandt.de), sekä upeaan näyttelyyn, joka tällä kertaa oli näyttelytilassa esillä. Teoksia oli hyvin erilaisia, eri tekijöiltä, mutta kaikki toimi hienosti yhdessä, ennalta harkittua vai onnenkantamoinen, onko väliäkään. Vaihdoin myös yhteystietoja toisessa työtilassa työskennelleen taiteilijan, Hartwig Ammannin (www.ammannhartwig.de) kanssa. Hänen tämän hetkiset työnsä olivat eri näyttelytilassa esillä, ja emme voineet tällä kertaa nähdä niitä. Ilmaan jäi mahdollisuus järjestää tulevaisuudessa näyttelyä tässä kyseisessä tilassa, lähitulevaisuuden nyt ollessa näyttely- että työtilojen osalta täyteen buukattu. Näyttelytila oli upea ja olisin kyllä erittäin kiinnostunut näyttelyn järjestämiseen kyseisessä tilassa. Samoin voisin ajatella kyseisten taiteilijoiden töitä myös Forssan Museolle. Kauniisti sointuisivat esim. Philinen paperilamput ja -teokset museon tiiliseinää vasten.
Iltapäivällä saimme mielenkiintoisen luennon väreistä (”communication in colours”), ja nimenomaan luonnosta saatavista väreistä (www.farbaufbau.de). Niiden eroja synteettisiin väreihin nähden, valmistuksesta ja merkityksestä. Helpoin tapa valmistaa itse värejä oli kokonaiseen kananmunaan lisäämällä saman tilavuuden verran vettä ja pigmenttiä, jolloin saadaan temperaa. Ostinkin muutamia värejä Martina-Luise Müller-Ortloffilta kokeillakseni tulevissa töissäni luonnonvärien eroa synteettisesti tuotettuihin väreihin nähden.
Perjantai 26.8.
Aamulla lähdimme junalla Erfurtiin vierailemaan Business Support Center ThEx nimiseen keskukseen. Erilaisten luentojen kautta, meidän ja heidän, tutustuimme toistemme tekemiseen. Mieleeni päällimmäisenä heidän työstään jäi, avustaminen ideoiden saattamisessa yritystoiminnaksi. Konkreettisia esimerkkejä jäin kaipaamaan. Mielenkiintoinen, ohimennen mainittu, hevosten käyttö terapiatyössä(?), olisi ollut erittäin mielenkiintoinen esimerkki nimenomaan minulle. Käynti näin ollen upeassa, jäätävän modernissa rakennuksessa, jäi ajatuksiini suhteellisen abstraktina. En kykene yhdistämään omia ajatuksiani kyseiseen tapaamiseen, enkä myöskään yhteistyöhaaveita.
Kuvataidekoulun edustajana jäin mielenkiinnolla miettimään Minnan kanssa puhuttua opettajavaihtoa heidän ja meidän koulujen välillä. Tämä olisi varmasti tapa josta voisimme oppia paljon, puolin jos toisin.
ThEx keskuksen jälkeen tutustuimme 3D-printtaukseen ja tällä menetelmällä valmistettuihin kynsiin ja koruihin (www.3dnails.info) joita Maik Nürnberger valmisti. Tekijät olivat selvästikin enemmän teknisen puolen edustajia, kuin luovan alan, ja nähdyt kynnet ja korut olivatkin tietysti esimerkkejä, mutta tässäkin luovuudelle olisi ollut todella paljon enemmän sijaa lopputuloksessa. Taiteilijana itse en rakennekynsiä pysty käyttämään, joten enemmän kiinnitin huomiota koruihin, jolloin mietin korusuunnittelijan ja kyseisen 3D-printtaajan yhteistyön mahdollista hedelmää. Kuvataidekoulun Teija Lauronen on nimenomaan koruihin erikoistunut ja kiinnostunut asiasta. Näkisinkin hänen ja myös kuvataidekoulun koruryhmän mahdollisuudesta yhteistyöhön 3D printtauksen erilaisissa projekteissa. Miksipä ei muitakin taidekouluprojekteja muilla aiheilla, esim. pienoisveistokset erikoisin pinnoin, kuten tekijöiden esimerkeistä löytyi (pupu).
Lopun päivää kiertelimme vapaasti Erfurtin kaupungissa ja ihailimme remontoitua arkkitehtuuria, jota myös valokuvasin paljon, mahdollisia myöhempiä ideoita varten.
Lauantai 27.8.
Bussikuljetus Neckerodan käsityöläismarkkinoille, jotka sijoittuivat pieneen kylään, mutkittelevan tien varrelle. Matkalla tänne, ylitimme mm. 300 vuotta vanhan sillan, jota palatessamme pysähdyimme valokuvaamaan, sekä lukuisia viehättäviä pieniä ”kyliä”. Kuulimme myöhemmin, että nämä nk. kylät, olivat nimenomaan viljelijöiden, jotka viljelivät näitä silmän kantamattomiin jatkuvia peltoja, joita ensimmäisenä päivänä tullessa pohdimmekin. Käsityömarkkinoilla oli mukana laaja kirjo eri tekijöitä, näistä mieleeni jäi sienistä paperia ja mustetta valmistava käsityöläinen. Käävästä siivutettuna esillä oleva pala oli kuin nahkaa. Mitä kaikkea siitäkin vaan voisi valmistaa…!! Pääsimme myös verryttelemään näyttelijän taitojamme Stefan Bretzin mielikuvitusmaailmoihin. Kurkistin myös Neckerodan vanhaan ja pieneen kirkkoon. Täällä oli taide myös hyvin läsnä. Kirkko oli vanha ja sisälsi aikakautensa koristuksen, mutta lisänä seinillä oli tämän päivän taidetta, hyvinkin modernia tässä tapauksessa. Yhdistävänä linkkinä oli kirkon ja modernin taiteen kaunis ja herkkä värimaailma, jotka selkeästi olivat vuoropuheissa keskenään. En voisi nyt, ne nähtyäni, ajatella kumpaakaan ilman toisiaan. Forssan kirkko voisi saada myös hieman pehmeyttä ja helposti lähestyttävyyttä tästä asiasta.
 |
| Niina kuvaamassa vanhaa siltaa (Kuva Minna Lehtola) |
Tekstiili oli markkinoilla vahvasti esillä lankoina, vaatteina, erilaisina tekniikoina ja tietysti mieleenpainuva oli kyläily ”House of Colours” rakennuksessa. Hyvin vanha rakennus jota ajan kanssa remontoidaan ja tällä kertaa onnistuimme pääsemään jo rakennuksen toiseen kerrokseen, jonne viime kerralla vierailleet ryhmän jäsenet eivät päässeet. Rakennuksen omistaja ehdotti näyttelyä pidettäväksi kyseisessä tilassa tulevaisuudessa (mahdollisesti v. 2019). Kuvasimme ja mittailimme tilaa tätä mahdollisuutta miettiessämme. Tarkoitus olisi, että kyseinen näyttely olisi esillä jopa kaksikin vuotta, jolloin eteen tulee selvitettäväksi Saksassa pidettävien näyttelyiden enimmäisajan (3kk) ylittävä verotus. Tilaisuus olisi mitä mahtavin, joten olisi upeaa, jos tämä onnistuisi. Tila on suhteellisen pieni, joten suuria töitä tilaan ei mahdu, joka on logistisestikin helpottava tekijä. Päivän kruunasi vielä liköörimaistiaiset, josta mukaan lähtivät myös tuliaiset. Maistelu palautti mieleen Suomen viini- ja likööritilallisten ahdingon, saadessaan myydä ainoastaan alle 4,5 alkoholia sisältäviä tuotteitaan suoraan tilalta. Lisäisikö se Suomen rappiotilaa, jos liköörit ja viinit saisi ostaa suoraan niiden tuottajilta? Samalla puhumme mietojen tuotteiden marketteihin tuonnista, ovatko siis viinitilalliset sen vastuuttomampia?
Sunnuntai 28.8.
Menimme bussilla Naumburgiin tutustumaan upeaan linnaan ja tämän vartiotorniin, joka kyseenalaisti sopivasti ahtaanpaikan kammoni. ”Paksu-Wilhelm”-torni mahdollisti upeat näkymät laaksoon ja näin palkitsi suhteellisen rankan nousun huipulle. Upeaa oli myös huomata näyttely, joka oli rakennettu välikerroksiin. Tällä kertaa esillä oli kahvin ja teen historiaa käsittelevä näyttely. Hienoa hyötykäyttöä vanhalle rakennukselle, muutakin kuin se ilmeinen historia-arvo. Voisiko tätäkin miettiä yhtenä mahdollisuudelle näyttelyn pitoon? Itse Naumburgin linna olikin valtava ja hienosti kunnostettu. Entisöinnin ja omistajuuden takana oli yhdistys, jos en väärin ymmärtänyt. Linnassa käynti oli mielenkiintoinen, mutta liian kaukainen omaa mielenkiintoani ajatellen. Mieleeni jäi tornin näyttely, linnan yhteydessä oleva ravintola, joka tarjosi mielettömän hyvää ruokaa ja tietysti linnan miljöö, kokonaisuus. Vanha henki oli edelleen pihoilla aistittavissa.
Illalla Apoldassa meitä odotti vielä Weimarin oopperakoulun oppilaiden esitys paikallisessa kirkossa. Esitykseen osallistui myös suomalaisia oppilaita ja kaiken kaikkiaan toistakymmentä maata. Kirkossa oli samaan aikaan myös taidenäyttely seinillä. Huomion arvoista Saksassa on elämysten tuominen lähelle ihmisiä, sinne missä on ihmisiä. Taiteena kirkkoihin (näyttely, ooppera), näyttelyinä vanhoihin rakennuksiin (Paksu-Wilhelm, tekstiilitehdas), arkkitehtuuri (kunnostettu Erfurt) tai yksinkertaisuudessaan esim. vanhan kaivon integrointi jalkatieksi sekä tämän valaisu jne. Suhteellisen pienilläkin asioilla sai suuriakin vaikutuksia ja elämyksiä niiden löytäjille.
 |
| Paikallislehdessä kirjoitettu artikkeli Taikahuilusta |
Maanantai 29.8.
Aamun aloitti Gregor Sauer aiheella ”mitä voimme oppia Bauhausista?”. Tätä seurasi ergonomisti Matthias Schwarzer sekä aurinkokello-mestari Ernst Fauer. Puheenaiheet olivat mielenkiintoisia ja varsinkin aurinkokellojen mestariksi nimeämäni Ernst oli innokkuudessaan valloittava. Näin aiheessa hyvinkin mahdollisuuden taiteen ja aurinkokellojen yhdistämiseen. Nähdessäni kuvat esimerkeistä seinille asetetuista kelloista, taiteen tärkeys ja mahdollisuus oli merkittävä. Suomessa aurinkokellot ovat vanha muisto unohdetuista, rapistuneista pihoista ja puistoista mutta voisiko tässä olla mahdollisuus vanhan ja kauniin tekniikan uudelleen herättämiseen? Aloitus julkisista rakennuksista, siirtyen yksityisten ihmisten seinille. Kustannukset eivät kuitenkaan ole kohtalaista suurempia. Julkista, ja samalla käytännöllistä taidetta. Tapasimme myös mielenkiintoisen muotia ja teatteria yhdistävän naiskaksikon (www.gnadenlos-schick.de), äidin ja tyttären, jotka esittelivät mielenkiintoisen videon työstään. Olisi videon lisäksi ollut hieno nähdä myös heidän valmistamia pukuja konkreettisemmin. Tämä vierailu oli mielenkiintoinen senkin vuoksi, että olimme matkan aikana puhuneet aiemmin Forssassa järjestetystä Avantgardistisesta näytöksestä, joka esiteltiin v. 1999 Kehräämön tiloissa. Puheissa oli, että kyseinen tapahtuma toistettaisiin jossain muodossa lähitulevaisuudessa. Tämä ajatus kiinnosti myös minua suuresti ja aionkin toteuttaa ideani Elinan (Kylämarkula) kierrätyskurssilla. Aihe on herkullinen myös jollain pienemmällä mittakaavalla (koru) toteutettavaksi lasten kanssa.
Maanantaina heräsi keskusteluissa myös matkan ajan seurassamme olleen tulkkimme, Wiebke Heiderin, tarve tietynlaisista keraamisista veistoksista, joita hän tulevissa seminaareissaan käyttäisi tunteiden havainnollistamiseen. Keraamiset veistokset olisivat lintuja, tyttö ja poika. Tarkoitus linnuilla on pitkän nokkansa avulla, tätä eri suuntiin liikuttaen, ilmentää samaa kieltä puhumattoman ihmisen sen hetkistä tunnetilaa. Nokka alhaalla kuvastaisi alakuloisuutta, kun taas nokka ylhäällä iloisuutta. Wiebkella on aiemmin ollut käytössä pieni puinen lintu, mutta tarve olisi siis suuremmalle, suuriin seminaaritiloihin sopivalle, sekä myös kahdelle linnulle. Olen tällä hetkellä suunnitellut kolme hieman erilaista keraamista lintua ja yhden kankaisen käsinuken. Sain Minnalta hyvää ideaa värien hyväksikäyttöön tunnetilojen vahvistajana, mutta idean toteutus on haastavaa, enkä ole keksinyt, kuinka sitä voisi hienovaraisesti toteuttaa suunnittelemissa keraamisissa linnuissani. Kankaisessa käsinukessa minulla on idea, kuinka värejä voisi siinä käyttää, mutta katsotaan mitä Wiebke linnuiltaan haluaa. Olen lähettänyt kuvia luonnoksista Wiebkelle ja nyt hän tarkastelee luonnoksia, sekä mahdollisuuksien mukaan, kysyy eri kulttuurien edustajilta mielipidettä lintuihin. Puhuimmekin jo, että lintu itsessään kuvataan suhteellisen positiivisena monissa kulttuureissa, joten eläimenä luultavammin toimii. Aikataulun takarajana pidämme joulua, joten molemmat keramiikkalinnut olisi tarkoitus toteuttaa tämän syksyn (2016) aikana. Kuinka teosten luovutus sitten tapahtuu, emme ole vielä sopineet.
 |
| Dana ja Erasmus + (Kuva Minna Lehtola) |
Kun tiistaina lähdimme lennolla takaisin kotiin, mielessäni oli monia asioita kotiin viemisiksi. Upeaa nähdä mitä ja miten muualla tehdään ja kuinka voisimme itse sitä tietoa hyödyntää. Ajatuksissa on paljon ideoita ja myös konkreettisia yhteistyösuunnitelmia sekä niiden mahdollisuuksia. Melkein jokaisesta esittelystä jäi jotain mieleen kasvatettavaksi suunnitelmaksi ja tätä kautta todelliseksi. Matkalla näin myös yhteistyön tärkeyden ja sen mahdollisuudet. Varsinkin luovana ihmisenä on tärkeää kuunnella ja kuulla mitä muualla tehdään, luovuudessa jos missä ei ole maantieteellisiä rajoja. Matkan aikana puhuttiin myös erilaisista hankkeista ja rahoituksista, joista olisin kaivannut kuvia ja konkreettista näyttöä. Visuaalisena ihmisenä, aiheet jotka ihminen ainoastaan kertoo ryhmän edessä ei valitettavasti jää minulle mieleen. Joten maanantai-päivän loppupuheenvuoro Dana Hartenstein-Drobnylta (ERASMUS+) jäi minulta hyvin etäiseksi, kuten myös jo aiemmin mainitsemani käynti ThEx:n tiloilla. Nämä kuitenkin saattoivat olla rahoituksista vastaaville ihmisille hyvinkin hedelmällisiä ja itsekin sillä hetkellä niitä mielenkiinnolla kuuntelin, mutta mitä jää mieleen? Tarkoituksena jos kuitenkin olisi yhdistää luovaa ja konkretiaa, käytetty kieli tulisi olla molemmille osapuolille jollain lailla ymmärrettävää/muistettavaa. Jotain johon ”tarttua” näin jälkikäteen…
Kaiken kaikkiaan matka oli ilmoja myöten mitä mahtavin ja sain ideoina ja kuvina paljon ammennettavaa tulevaisuuteen, sekä tietysti mielenkiintoisen projektin Wiebken kanssa toteutettavaksi. Matka kokonaisuudessaan ylitti sille asettamani odotukset sekä koin myös ryhmämme kokoonpanon hyväksi tulevaisuutta ajatellen ja mahdollisia yhteistyöhankkeita. Nyt vain porukalla ideoimaan!
Niina
Katso video matkastamme:
